Meidän lasten suurta herkkua on vadelmat ja varsinkin jäisenä!.
Joten niitäpä popsittiin tänään iltapalaksi ja vähän hapankorppua.
torstai 3. lokakuuta 2013
Iltapalaa
Koirat
Meidän perheeseen kuuluu tällä hetkellä 3 koiraa..7 vuotias nöffi, 7 vuotias pyreneittenkoira ja 9 vuotias husky.
Koirat on olleet aina lähelä sydäntä ja meillä oli kotonakin koira.
Lähinnä koirat on meillä olleet ihan kotikoiria paitsi huskeillä on vedetty rekeä, joista 2 on siirtyneet jo sateenkaarisillalle..niistä enemmän jossain vaiheessa.
Nyt ihan harrastusmielessä käydään talvisin hiihtämässä ja kesällä juokesemassa meidän huskyn kanssa. Kova polte olisi hankkia toinen husky..olen menettänyt sydämmeni niille!
Pyreneittenkoira ja nöffi on olleet ihan kotikoirina..pyrre tosin tietenkin tärkenä vahtinut pihaa!:) Pyrren kanssa ollaan vähän muutamissa epävirallisissa näyttelyissä ja nyt oliskin kova polte marraskuun jkl KV näyttelyyn, mutta en tiedä rohkenenko???
Koirat on olleet aina lähelä sydäntä ja meillä oli kotonakin koira.
Lähinnä koirat on meillä olleet ihan kotikoiria paitsi huskeillä on vedetty rekeä, joista 2 on siirtyneet jo sateenkaarisillalle..niistä enemmän jossain vaiheessa.
Nyt ihan harrastusmielessä käydään talvisin hiihtämässä ja kesällä juokesemassa meidän huskyn kanssa. Kova polte olisi hankkia toinen husky..olen menettänyt sydämmeni niille!
Pyreneittenkoira ja nöffi on olleet ihan kotikoirina..pyrre tosin tietenkin tärkenä vahtinut pihaa!:) Pyrren kanssa ollaan vähän muutamissa epävirallisissa näyttelyissä ja nyt oliskin kova polte marraskuun jkl KV näyttelyyn, mutta en tiedä rohkenenko???
Lapset
Kummasti ne ajatukset muuttuu....onko se sitten se biologinen kello joka alkaa tikittämään! Olin nimittäin aina ollut jos voisi sanoa ei niin "lapsi ihminen"...leikin pienenä autoilla ja hevosilla enkä aikuisenakaan ollut ensimmäisenä ihastelemassa vauvoja.
Mutta sitten tapahtui jotain ja ajatus lapsesta alkoi olla hyvä ja sai tulla jos on tullakseen...ja aika pian esikoinen ilmoittikin tulostaan!:)
Raskaus sujui hyvin lukuunottamatta lievää raskausdiabetestä joka pysyi ruokavaliolla kurissa mutta pystyykö siihen ikinä valmistautumaan mikä huoli ja rakkaus syntyy kun vauva syntyy? Entä kun lapsi ei kehitykkään kaikkien käyrien ja normien mukaan?
Eli esikoisemme ollessa 3kk jo neuvolassa kiinnitettiin huomioita vauvan pehmoisuuteen...itse en ollut osannut huomata mitään, enhän ollut juuri koskaan edes vauvaa pidellyt ennen ja sen verran oma äitini oli kertonut aina että olin itse ollut vauvana sellainen pehmoinen.
Saimme lähetteen fysioterapeutille mutta se varsinainen huoli syntyi 4kk lääkärintarkastuksessa kun lääkäri pamauttaa yhtäkkiä että "laitetaan lähete neurologille, on sen verran kehityksessa jäljessä" ...ilman mitään selitystä. Yritin kyynelten seasta sopertaa että mitä voi tarkoittaa...vastaus oli että esim cp-vamma yms. Rakas lapsi oli tietenkin vaikka mikä olisi ollut mutta se huoli ja epävarmuus tilanteesta...siihen päättyi nauttiminen vauva arjesta.
Neurologilla käytiin ja poika oli silloin juuri oppinut sen varmaan toivotun kääntymisen ja seurantaan jäätiin. Fysiolla käytiin ahkeraan ja kotona yritettiin jumpata ja mietin teenkö tarpeeksi?
Aika kului ja poika meni pikkuhiljaa eteenpäin ja oppi kävelemään ja käytiin vielä uudelleen neurologilla ja kaikki ok siihen asti!
Oiskohan ollut 2 vuoden tietämillä alettiin ihmetellä kun poika ei puhu..laitettiin pikkuveljen syntymän piikkiin...aikaa kului ja ei mitään muutamaa sanaa lukuunottamatta. Otin itse yhteyttä puheterapeutille ja siitä alkoi puheterapeutti käynnit. 3 vuotta tuli täyteen ja puhe ei käynnistynyt ja mentiin foniatrin vastaanotolle...sieltä lähete aivosähkökäyrään ja kromosmi tutkimuksiin jotka kaiken sen jännityksen jälkeen olivat normaalit.
POika aloitti päiväkodin puhetukiryhmässä n.3,5 vuotiaana jossa viihtyi kovasti ja puheterapia jatkui.
Nyt keväällä tehtiin vielä laajat fysioterapeutti ja toiminta terapeutti testit ja muuten poika oli ikätasoinen vain puhe ei tullut....kunnes loppukesästä poika vain alkoi yhtä äkkiä puhua..päivä päivältä enemmän ja nyt hän on kohta 5 vuotias pika pilke silmäkulmassa. Tukikuvat ja viittomat ovat jo aika lailla jääneet taakse ja nyt meillä puhutaan!:)
Tunnevyöryt on kyllä vuosien aikana olleet melkoiset ja muiden ihmisten katseet välillä kun tuntui että osasin lukea ihmisten ajatukset "miksi tuo lapsi on tuommoinen" miksi se ei puhu"???? Ja huoli jos kyse on jostain vakavammasta mutta nyt tilanne näyttää hyvältä! Mitään varsinaista diagnoosia ei koskaan saatu kuin vain vaikea puheenkeityksen viivästymä.
Keskimmäinen poika syntyi kesällä 2010 ja hänen kohdallaan kaikki sujui hyvin ja hän kehittyi kaikkien käyrien mukaan. Kaikki tuntui siltäosin niin helpolta lukuunottamatta vauvaajan koliikkia ja atopiaa joka onneksi on nyt helpottanut!
Nyt hän on 3 vuotian ihana tempperamenttinen poika!:)
Kolmanne lapsemme raskausaikaa varjosti rakenneultrassa todetut "markkerit" joiden vuoksi suositeltiin automaattisesti punktiota. Taistelin itseni kanssa mitä teen ja päädyin punktioon koska jos lapsella on jokin vamma halusin tietää siitä etukäteen että osaisin valmistautua. Tuntui että elämä pysähtyi 2 viikoksi kun odotetiin pikatestiä missä selsitettiin onko vauvalla jokin vakava vamma josta ei selviäisi edes hengissä. Vaikka jälkeenpäin vasta selvisi että todennäisyys oli todella pieni...olisin kyllä toivonut että nämä riskit olisi selvitetty tarkemmin aikasemmin. Vauvan kromosomin olivat normaalit ja varmistui että meille tulee tyttö.
En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta olen jotenkin ollut todella herkkä ja huolestunut tytöstä sen jälkeenkin. Sairaalassa jouduimme jäämään ylimääräiseki yöksi kun sydämmestä kuului sivuääni joka sitten olikin jo poistunut seuraavana aamuna. Ja myös tyttö on ollut ns ."pehmeä" vauva ja fysiolla käytiin...nyt on enää kontrolli näytti kun kävelee kunnolla.
Omat huoleni ovat varmasti joidenkin muiden huoliin verrattuna vielä pieniä mutta olen kiitollinen lapsistani ja että kaikki on kuitenkin sujunut hyvin!:)
Ennen äidiksi tuloa en voinut kuvittellakkaan miten voikin rakastaa jotain niin paljon kuin lasta ja tehdä itsensä sairaaksi huolesta!
Mutta sitten tapahtui jotain ja ajatus lapsesta alkoi olla hyvä ja sai tulla jos on tullakseen...ja aika pian esikoinen ilmoittikin tulostaan!:)
Raskaus sujui hyvin lukuunottamatta lievää raskausdiabetestä joka pysyi ruokavaliolla kurissa mutta pystyykö siihen ikinä valmistautumaan mikä huoli ja rakkaus syntyy kun vauva syntyy? Entä kun lapsi ei kehitykkään kaikkien käyrien ja normien mukaan?
Eli esikoisemme ollessa 3kk jo neuvolassa kiinnitettiin huomioita vauvan pehmoisuuteen...itse en ollut osannut huomata mitään, enhän ollut juuri koskaan edes vauvaa pidellyt ennen ja sen verran oma äitini oli kertonut aina että olin itse ollut vauvana sellainen pehmoinen.
Saimme lähetteen fysioterapeutille mutta se varsinainen huoli syntyi 4kk lääkärintarkastuksessa kun lääkäri pamauttaa yhtäkkiä että "laitetaan lähete neurologille, on sen verran kehityksessa jäljessä" ...ilman mitään selitystä. Yritin kyynelten seasta sopertaa että mitä voi tarkoittaa...vastaus oli että esim cp-vamma yms. Rakas lapsi oli tietenkin vaikka mikä olisi ollut mutta se huoli ja epävarmuus tilanteesta...siihen päättyi nauttiminen vauva arjesta.
Neurologilla käytiin ja poika oli silloin juuri oppinut sen varmaan toivotun kääntymisen ja seurantaan jäätiin. Fysiolla käytiin ahkeraan ja kotona yritettiin jumpata ja mietin teenkö tarpeeksi?
Aika kului ja poika meni pikkuhiljaa eteenpäin ja oppi kävelemään ja käytiin vielä uudelleen neurologilla ja kaikki ok siihen asti!
Oiskohan ollut 2 vuoden tietämillä alettiin ihmetellä kun poika ei puhu..laitettiin pikkuveljen syntymän piikkiin...aikaa kului ja ei mitään muutamaa sanaa lukuunottamatta. Otin itse yhteyttä puheterapeutille ja siitä alkoi puheterapeutti käynnit. 3 vuotta tuli täyteen ja puhe ei käynnistynyt ja mentiin foniatrin vastaanotolle...sieltä lähete aivosähkökäyrään ja kromosmi tutkimuksiin jotka kaiken sen jännityksen jälkeen olivat normaalit.
POika aloitti päiväkodin puhetukiryhmässä n.3,5 vuotiaana jossa viihtyi kovasti ja puheterapia jatkui.
Nyt keväällä tehtiin vielä laajat fysioterapeutti ja toiminta terapeutti testit ja muuten poika oli ikätasoinen vain puhe ei tullut....kunnes loppukesästä poika vain alkoi yhtä äkkiä puhua..päivä päivältä enemmän ja nyt hän on kohta 5 vuotias pika pilke silmäkulmassa. Tukikuvat ja viittomat ovat jo aika lailla jääneet taakse ja nyt meillä puhutaan!:)
Tunnevyöryt on kyllä vuosien aikana olleet melkoiset ja muiden ihmisten katseet välillä kun tuntui että osasin lukea ihmisten ajatukset "miksi tuo lapsi on tuommoinen" miksi se ei puhu"???? Ja huoli jos kyse on jostain vakavammasta mutta nyt tilanne näyttää hyvältä! Mitään varsinaista diagnoosia ei koskaan saatu kuin vain vaikea puheenkeityksen viivästymä.
Keskimmäinen poika syntyi kesällä 2010 ja hänen kohdallaan kaikki sujui hyvin ja hän kehittyi kaikkien käyrien mukaan. Kaikki tuntui siltäosin niin helpolta lukuunottamatta vauvaajan koliikkia ja atopiaa joka onneksi on nyt helpottanut!
Nyt hän on 3 vuotian ihana tempperamenttinen poika!:)
Kolmanne lapsemme raskausaikaa varjosti rakenneultrassa todetut "markkerit" joiden vuoksi suositeltiin automaattisesti punktiota. Taistelin itseni kanssa mitä teen ja päädyin punktioon koska jos lapsella on jokin vamma halusin tietää siitä etukäteen että osaisin valmistautua. Tuntui että elämä pysähtyi 2 viikoksi kun odotetiin pikatestiä missä selsitettiin onko vauvalla jokin vakava vamma josta ei selviäisi edes hengissä. Vaikka jälkeenpäin vasta selvisi että todennäisyys oli todella pieni...olisin kyllä toivonut että nämä riskit olisi selvitetty tarkemmin aikasemmin. Vauvan kromosomin olivat normaalit ja varmistui että meille tulee tyttö.
En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta olen jotenkin ollut todella herkkä ja huolestunut tytöstä sen jälkeenkin. Sairaalassa jouduimme jäämään ylimääräiseki yöksi kun sydämmestä kuului sivuääni joka sitten olikin jo poistunut seuraavana aamuna. Ja myös tyttö on ollut ns ."pehmeä" vauva ja fysiolla käytiin...nyt on enää kontrolli näytti kun kävelee kunnolla.
Omat huoleni ovat varmasti joidenkin muiden huoliin verrattuna vielä pieniä mutta olen kiitollinen lapsistani ja että kaikki on kuitenkin sujunut hyvin!:)
Ennen äidiksi tuloa en voinut kuvittellakkaan miten voikin rakastaa jotain niin paljon kuin lasta ja tehdä itsensä sairaaksi huolesta!
Kuka minä olen...
Olen 32 vuotias nainen Keski-suomesta. Meidän perheeseen kuluu avomies, poika 11/08 , poika 06/10 ja tyttö 07/12 sekä 7 vuotiaat nöffi ja pyreneittenkoira ja 9 vuotias siperianhusky.
Tällä hetkellä olen hoitamassa kotona nuorimmaista ja suunnitelmissa olisi vuoden tai parin päästä suunnata takaisin työelämään.
Enemmän työhistoriasta eli olen koko ikäni tehnyt ravintola/kahvila alan töitä ja muutettuani tämän hetkiseen asuinpaikkaani satuin saamaan vakkari työpaikan. Siellä kerkesinkin olla 2 vuotta kun aloin odottamaan esikoista ja sillä tiellä vähän olen edelleenkin. En lasten välillä käynyt lainkaa töissä, vuodet vierivät hurjaa vauhtia ja jossain tuossa viime keväänä alkoi tuntumaan että olisi kiva välillä tehdä jotain muuta.
Pääsinkin tekemään työpaikkalle kesäloman sijaisuuksia pariksi kuukaudeksi. Siitä sitten ajatus lähti että onko tämä aivan oma ala? Ja en suoraan sanottuna enää viihtynyt siellä, tunsin oloni ulkopuoliseksi....ja irtisanoin itseni...taistelin ajatusta vastaan että olenko aivan tyhmä että menetän vakituisen työn? Mutta haluan tehdä työtä josta nautin ,edes vähän ja missä on hyvä olla, joten sitä unelmaa kohten mennään ja voi kuinka kotona olo on taas ihanaa!:)
Tällä hetkellä olen hoitamassa kotona nuorimmaista ja suunnitelmissa olisi vuoden tai parin päästä suunnata takaisin työelämään.
Enemmän työhistoriasta eli olen koko ikäni tehnyt ravintola/kahvila alan töitä ja muutettuani tämän hetkiseen asuinpaikkaani satuin saamaan vakkari työpaikan. Siellä kerkesinkin olla 2 vuotta kun aloin odottamaan esikoista ja sillä tiellä vähän olen edelleenkin. En lasten välillä käynyt lainkaa töissä, vuodet vierivät hurjaa vauhtia ja jossain tuossa viime keväänä alkoi tuntumaan että olisi kiva välillä tehdä jotain muuta.
Pääsinkin tekemään työpaikkalle kesäloman sijaisuuksia pariksi kuukaudeksi. Siitä sitten ajatus lähti että onko tämä aivan oma ala? Ja en suoraan sanottuna enää viihtynyt siellä, tunsin oloni ulkopuoliseksi....ja irtisanoin itseni...taistelin ajatusta vastaan että olenko aivan tyhmä että menetän vakituisen työn? Mutta haluan tehdä työtä josta nautin ,edes vähän ja missä on hyvä olla, joten sitä unelmaa kohten mennään ja voi kuinka kotona olo on taas ihanaa!:)
Vihdoin....
Olen jo kauan haudutellut ajatusta oman blogin perustamisesta ja nyt vihdoin sen tein! :)
Tässä blogissa tulen kirjoittelemaan mm. meidän perheen kuulumisia, omia ajatuksiani, vaatejuttuja sekä koirajuttuja!
Tulen myös jossain vaiheessa kirjoittelemaan yläasteella kokemani koulukiusauksen vaikutuksia vielä tänä päivänäkin.
Tässä blogissa tulen kirjoittelemaan mm. meidän perheen kuulumisia, omia ajatuksiani, vaatejuttuja sekä koirajuttuja!
Tulen myös jossain vaiheessa kirjoittelemaan yläasteella kokemani koulukiusauksen vaikutuksia vielä tänä päivänäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)